Ajattelin nyt kertoa kuinka huono koiran omistaja olen. Soitin sinne eläinlääkäriin silloin maanantaina ja sain kuulla että koiran kilpirauhanen toimii normaalisti. Mikä on siis super mahtava juttu, mutta tarkoittaa sitä, että olen ylensyöttänyt koiraani ja liikuttanut sitten kai myös liian vähän. Onnekseni Luna on nyt jo laihtunut 1 kilon viikossa sen uuden ruuan ansiosta. Täytyy nyt vaan kiinnittää enemmän huomioita tytön ruokailuun ja ruuan laatuun. Yhtä paljon sille ei ainakaan voi antaa kuin Rudille, joka kuluttaa paljon nopeammin ja enemmän kuin neiti. No aina oppii uutta vaikka sitten kantapään kautta. Inhottaa vaan kun annoin tilanteen mennä näin pitkälle. Vielä kilo pois Lunalta niin se alkaa olla jo normaali painoinen. Saa sitten nähdä reipastuuko koko koira enemmän kun on hoikempi. Vaikka eihän se nytkään ole mitenkään laiska tai vaivalloinen ollut.

Kerronpa äkkiä niistä metsästyskoira näyttelyistä joissa oltii lauantaina. Elikkäs ne oli jossain kamalan korvessa Miehikkälässä, tai mulle se tuntu korvelta kun en siellä ole pyörinyt, huono tie sinne ainakin johti.
En ottanut omia koiria mukaan koska ne on näyttelykelvottomia, heh :). Meinasin ottaa Rudin kun tiesin et sen kasvattaja tulee varmasti sinne, mutta en sit viitsiny ku en tienny kuinka kauan siellä menee.
Lähdin sinne Minnan kanssa, joka kasvattaa valkoisia paimenkoiria kennel nimellä Kennel Disadonna. Mutta ei kuitenkaan menty hänen koirienkaan kanssa vaan hänen siskonsa kkk mäyräkoira uroksen Korpinotkon Teho-Tippa alias Oton kanssa. Aivan ihana pakkaus.
Otto kuitenkin näyttelyssä hieman pelästyi tuomaria, joka oli kieltämättä melko kovakourainen hampaita katsoessaan. Ei se sitten enää halunnut kävellä lainkaan tuomaria kohti vaan laittoi jarrut pohjaan.
Sai arvosteluissa JUN H ja tuomari oli  Esko Nummijärvi.

Rudin siskokin oli siellä Humisevan Harjun  Killer Queen alias Sissi. Sissi pärjäsi hyvin ja sai 5 sertin. Oli kyllä niin paljon Rudin näköinen että oksat pois. Ainoastaan aika paljon pienempi, mutta muuten kyllä näki heti että samasta pentueesta ollaan. Katseltiin siinä ulkona sitten hetki kaikkia muita metsästyskoiria ja oli kyllä niin erilaista kuin normaaleissa näyttelyissä. Tuolla ei varmasti yksikään iso koira osannut seisoa paikoillaan, mutta ei niitä siitä arvosteltukaan. Oli aika mielenkiintoista nähdä muutakin kuin ns. normaalia näyttelyä mihin on tottunut. Kameran unohdin ilman muuta kotiin, mitenkäs muutenkaan, mutta Minna otti muutaman kuvan ja kun häneltä niitä pyytelen niin laitan tänne kuvan jos se hänelle käy.
1271703.jpg
Tässä nyt silti viime talven kuva "näyttelykuntoisesta" Lunasta:)!