Veega on ollut nyt jo kuukauden päivät kasvattajan luona pääkaupunki seudulla ja käynyt Saksassa näyttelyssäkin tässä välissä. Sijoitus Saksassa oli 10/20. Siihen oltiin tyytyväisiä. Tuomari haluaa nähdä lisää koiraa, sillä se helteestä ja väsymyksestä alkoi peitsaamaan kun ravi muuttui hiukan hitaammaksi. Muutoin oli oikein tyytyväinen neitiin. Nyt sillä onkin edessä vielä yksi Saksan reissu ennen Ruotsin päänäyttelyä tän kuun lopulla. Sitten niistä jatko suunnitelmista ton koiran osalta: Veegalla tehdään pennut ensi juoksuista, eli musta tulee mummi :D Saksalainen uros on jo katsottu valmiiksi ja alkutalvesta ois tarkotus pulautella maailmaan pieniä pentusia :)

Kun pennut ovat maailmalle lähteneet ja koira palautettu oikeeseen kuntoon, lähtee Vekkuli Saksaan koulutettavaksi, luultavasti se siellä ois sen 3-4 kk. Mun on kyllä jo siksi ajaksi saatava joku hoitokoira kasvattajalta mukaan.. Eihän sitä niin kauaa pysty ilman koiraa olemaan. Ensi maanantaina saankin Saksasta tuodun nartun viikoksi ilahduttamaan arkeani.  Siinä onkin pieni, mutta lihaksikas ja jäntevä narttu. Kuulemma Saksassa juossut juoksutustarhassa itsensä triathlon kuntoon. :)  Se olisi muuten myynnissä, pari vuotias narttu ;) 

Luna on elämänsä kunnossa, sen on niin hyvä olla mun kaverilla, että sovittiin sen jäävän sinne ihan koko elämäkseen. En raaski millään enää sitä takaisin pyytää, en kaverini tai Lunankaan takia. Ne sopii niin hyvin yhteen ja Lunakin saa olla ainoana koirana talossa, siitä se nauttii :)

Tämmösiä pikauutisia, kirjottelen lisää kunhan saan koirani kotiin..