Luna pääsi harjoituksiin jonkinmoisen tauon jälkeen, oliskohan siinä menny sellanen puolivuotta.. Agility harkoissa Lunan kanssa kyllä kesällä käytiin, mutta nekin loppuivat juoksuihin ja kesän lopusta asti ollaan sitten vaan "lomailtu". Nyt kun on tota persusta taas puraissut tuo harkka kärpänen, niin pitää alkaa kunnolla harjoittelemaan omaa ohjaamista ja koiraa. Meinaan nääs ottaa jossain välissä saksanpaimenkoiran ja sen kanssa haluan ehdottomasti alkaa rauniota harrastamaan. Samoin muita pk-lajeja.

Lunan harjoitukset menivät hyvin, sille otettiin kaksi perään ajoa, joista kumpikin meni todella hyvin, ottaen huomioon pitkän tauon. Ensimmäiseen perään ajoon Luna lähti hurjalla innolla ja muutaman kerran haukahtaenkin:D Löysi maalimiehen yllättävän helposti ja ilmaisi sen hyvin. Joutui käskeä haukkumaan kummankin maalimiehen luona ja hyppi vasten. Siitä pientä miinusta. Uskon että ensi lauantaina menee jo huomattavasti paremmin. Ja ilmaisukin saattaa tulla jo ilman käskemistä. Meenkin sitä vähän treenaamaan jos se taas haukkuisi pelkällä kehon nyinnällä. Kuulostipa hassulta:D

 Mutta kohta lähdetään siskolle moikkaamaan sukulaiskoiria ja siellä on kuulemma kaksi ruttunaamaakin. Ne tosin ehtivät varmaan lähteä ennen kuin sinne ennätämme...