Soitin heti aamulla lääkäriin useampaan, mutta kaikilla oli aikataulut niin täynnä. Sain onneksi Anjalan eläinlääkärin kiinni ja käski tulla näyttämään vaikkei aikaa ollut hänelläkään antaa ja sinne lähdettiin saman tien. Koiran silmä katsottiin valon kanssa ja laitettiin sitä värjäävää ainetta joka näytäisi olisiko mahdollisia naarmuja ja muita. Niitä ei löytynyt. Lääkärikin oli hiukan ihmeissään, että mitäs nyt. Antoi varmuuden vuoksi antibiootti piikin joka kirveli niin paljon, että koira vinkui täyttä häkää pari minuuttia. Saatiin myös kahta eri silmä tippaa, joista toista pitää laittaa neljästi päivässä ja toista kerran tarpeen mukaan. Nyt onkin erittäin tärkeää, ettei koiran pupilli pääse pienenemään. Heti jos se pienenee, täytyy mun laittaa siihen sitä Atropin tippaa joka saa koiran suun vaahtoamaan ja pupillin taas laajenemaan. Jos siis se pienenee on vaarana, että koira menettää näkönsä kyseisestä silmästä. Huomenna meillä on aika Porvoon silmäspesialistille, joka toivottavasti osaa sanoa varmasti mistä silmän punoitus ja samentuminen johtuu. Eläinlääkäri epäili, että sillä on joko autoimmuuni tai joku muu immuuni häiriö. Eilen se söi normaalista poikkeavana hevosen paskaa ja hevosen rustoluita. Epäilen, että kumpakaan niistä olisi saanuut moista aikaan. Toki eihän sitä koskaan tiedä, mitä väkirehua tai muuta siinä paskassakin on saattanu olla.

Rudi siis jo nyt kävelee päin seiniä kun kääntyy vasempaan. Vasta kun oikea silmä tulee mukaan, osaa koira väistää. Voi raukkaa, varmaan sillekin noloa ja inhottavaa kävellä päin sohvan kulmia ja muita omassa kodissaan.

Laitan kuvan tosta tän päiväisestä silmästä ja miten se eroaa eilisestä. Pupilli on nyt siis lääkkeen kanssa tarkoituksella tehty noin isoksi ja tollasena sen pitää olla ainakin huomiseen spesialistille saakka, joka antaa sitten lisäohjeita ja kertoo lisää muutenkin. Toivotaan parasta....

Tästä kuvasta näkee hyvin kuinka iso tuo pupilli oikein on ja miten isona se pitää olla...Tuossa tosin valo osuu silmään, eli ei se tuon värinen ole. Oikeastaan melko musta, kuten seuraavasta kuvasta näkyy.
1491834.jpg
Ei ollu poika oikein kuvaus tuulella, ymmärrettävistä syistä. Antibiootti nukuttaa ja varmasti silmäkään ole parhaimman tuntuinen. Silmä siis täs kuvassa melko musta kun se normaalisti on kauniin pähkinän värinen.
1491837.jpg