Otettiin Lunan kanssa lauantaina hyppyjä, putkea ja keinua. Keinua vaan niin vähän, et se uskalsi tulla kontaktille ja sitten luvan kanssa alas. Pitää se puomi ensin opettaa ennen kuin alkaa sitä keinua enempää. Hypyt menee jo tosi kivasti samoin putki. Putkessa saa olla jo kaarta, ni menee silti. Kyllä neidistä vielä tähti tehdään. Lunalla vaan taitaa olla jotaa korkeen paikan kammoa. Ainakin hiukan se arastaa kaikkia sellasia paikkoja. Täytyy alkaa sitä viemään erilaisiin korkeisiin ja eri materiaalia oleviin paikkoihin.

Lunan kanssa oltiin tänään siellä kolmannella toko-osuudella. Nyt oli pääasiassa taas seuraaminen ja luoksetulo häirinnän alla arvioitiin. Mun mielestä siinä ei ainakaan ollut mitään vikaa. Koira tuli kun käskettiin. Ja seuraaminen ja kontaktin otto oli erittäin hyvää. Kurkolla meni hiukka huonommin. Sille oli liikaa noi puolentoista tunnin treenit. Ja olihan ne kyllä hiukka liian pitkät munkin mielestä. Alko Lunakin jo hieman hiipumaan. Paikalla pysyminen ei oikein enää ollu niin hyvää kuin alussa. Sit ärsyttää ku oon just opettan ton koiran olee tuijottamasta mun kättä ja vaa nameja. En halua sillä nameja käyttää palkkana, ainakaan paljoa. Noh tuolla on sitten pakko olla, Sit jos ja kun päästään sinne agin alkeis kurssille ni en kyllä namusia syötä, niin koiraki katsoo mua eikä mun kättä ja koita hyppiä. Just ku alkaa näkyy tulosta, ni sit se menee läskiks tuolla. Koiran pitää seuraa oikealla puolella, kyttää nameja kädestä ja kaikkee muuta mitä en halua. Noh kunhan vielä kaksi kertaa niin sitten alkaa taas normaali opettelu ja noi voidaa unohtaa...

Kyllä se koira osaa oikealla mennä ja ottaa kontaktia sitten siellä agilityssä, kattokaa vaikka.