Viime viikon lauantaina olin töissä, joten meiltä jäi harkat väliin kokonaan:( Ei nyt sen kummempia olla koiran kanssa tehty viikolla, kun oon itse ollut kamalassa räkä taudissa, etten sen takia ole paljoa tännekään jaksanut päivitellä juttuja.

Rudin kanssa ollaan kuitenkin kahdestaa menty lenkkejä ihan vaan siinä mielessä, että saan keskittyä vain siihen. Meillä meneekin lenkit paljon paremmin vain kahdestaan, kun Rudi kävelee nätisti sillä ei ole mitään kiirettä olla ekana. Vaikka ei se siis vedäkään normaalisti, mutta on se erilaista kuitenkin se meno.

Samoin on sen vahtimisen kanssa, Rudi on huomattavasti rauhallisempi ja antaa asioiden olla. Esim. jos joku kova ääninen ihmislauma menee ohi niin se tarkastetaan se tilanne katsomalla ja jatketaan matkaan. Kun taas Lunan ollessa mukana saattaa Rudi alkaa puolustamaan ja pitää sellaista jännää ääntä, mikä ei ole murinaa vaan sellasta vinkumisen ja murinan väli maastoa. Sellasta varottamista, et se ei tykkää ja haluaa yleensä tilanteesta pois, mutta pälyilee olan yli. Tuo käytös on kyllä vähentynyt huomattavasti myös silloin kun Lunakin on mukana. Olen nykyään jo usean kuukauden aikana tehnyt niin, että otan Rudin tavallaan selkäni taakse tai jalkojeni taakse kun tulee sellainen tilanne jossa oletan, että koira tulee näin käyttäytymään.

Nykyisin koira hakeutuu jo suoraan lähemmäs minua. Uskon sen jo hiukan tajuavan sen, että minä kyllä suojelen sitä jos on tarvis. Siitä lähtien kun naapurimme koira hyökkäsi Rudin kimppuun on se ollut aika arka vieraita ihmisiä ja varsinkin isoja tuntemattomia koiria kohtaan. Naapurimme koira oli vapana pihallaan ja juoksi meidän pihalle ja minulla oli Rudi hihnassa. Naapurin koira hiukan haisteli Rudia kun sitten yht´äkkiä otti niskasta kiinni ja nosti ilmaan. Ehdin onneksi huutaa ja nyppästä hihnasta, jolloin rudi tipahti ja sain sen syliin. Rudi oli vajaan vuoden ikäinen. Naapuri huusi koiran sisään ja meni itse perässä. Ei muuta...

Olin melkoisen vihainen ja koiraankin jäi uskomaton viha sitä belgianpaimenkoiraa kohtaan. Nykyään kun Rudi sen haistaa tai näkee kaukaakin alkaa rähinä ja räyhääminen. Se on todellista vihaa...
En oikein tiedä miten alkaisin tuota ongelmaa purkamaan, jos jollakin on hyviä ideoita kuuntelen mielellään...