Tänään taas mentiin kentälle harjoittelemaan sitä seuraamista ja aika hakusessa se tuntuu olevan. En saa vaan Lunaan oikeen samanlaista kontaktia kuin esim. Rudiin saan. Lunasta on muutenkin tullut vähän pomottavampi ja se koko ajan testailee mua. Silleen että mitä saa ja mitä ei tehdä. Yrittää mennä siitä missä se rima on matalin. Meinasin jo että Lunalla ei lainkaan tule sitä ns. murkku ikää, mutta taitaa se nostaa päätään. Rudillahan se oli aika moista showta silloin, mutta siitä selvittiin, nyt on jo onneksi se kokemus takana joten ollaan hiukka viisaampia, siis vaan hiukan. On noi niin erilaisia luonteita, että saa nähdä.

Oikeestaa sen jälkee ku opetin Lunaa haukkumaan käskystä, se alotti ton ihmeellisen käytöksen. En tiedä onko sillä nyt mitään oikeeta yhteyttä, mutta niihin aikoihin. Nyt se muutenkin haukkuu enemmän ei nyt kamalasti, mutta kun ei ennen oikeestaan ollenkaan niin toikin tuntuu jo paljolta.

Ei tehty muuta kentällä Lunan kanssa, seuraamista vaan. Mun täytyy nyt vaan oikeen ahkeraan sen kanssa kotona treenata, jotta päästään etenemään harjoituksissa. Luna on sellanen koira, että se kyllästyy melko nopeasti saman sahaamiseen, siis silloin kun palkkana ei ole namupaloja. Aionkin lopettaa niiden käytön ja palkkaan vaan kehuin ja ehkä lelulla, sillä Luna tykkää kyllä paljon myös taistelu,- ja saalistusleikeistä. Katsotaan viikon ajan tapahtuuko koirassa muutosta ja jos tapahtuu niin mihin suuntaan ja millaista... Toivotaan parasta ja pelätään pahinta. No en usko kyllä että onnistuisin koiraa pilaamaan, on mulla sen verta luottoa itseeni. Lisää vaan opiskelemaan aiheesta ja sen vierestä...